Eskus- Esitystaiteen Keskus
Esitystaiteen keskus ry – Performancecentrum rf eli Eskus on vuonna 2009 perustettu esitystaiteen tekijöiden yhteistyöalusta ja kohtaamispaikka. Alun perin viiden jäsenryhmän helsinkiläinen yhdistys on kasvanut valtakunnalliseksi kahdeksantoista jäsenryhmän ja yli kahdensadan taiteilijan kulttuurialan yhteisöksi. Eskuksen kautta voidaan toteuttaa jäsenistöä yhdistäviä ja työllistäviä hankkeita, kanavoida verkostoitumista laaja-alaisesti ja jakaa kollegiaalista tukea.
Eskus edistää esitystaiteen tunnetuksi tekemistä ja kansainvälistymistä, tekijöiden työskentelymahdollisuuksien parantamista sekä vuokraa harjoitus- ja toimistotilaa. Eskuksen toimitilat sijaitsevat Helsingin Suvilahdessa. Pääkaupunkiseudun jäsenille Suvilahti on yhteinen työtila ja kohtauspaikka. Lukemattomat ideat ovat syntyneet yhteisessä tilassa kohdatessa – uusia työpareja ja hankeideoita syntyy koko ajan.
Uusia jäseniä on tullut viime vuosina muualta Suomesta ja toiminta on laajentunut valtakunnalliseen suuntaan. Vuonna 2018 Eskus käynnisti valtakunnallisen kolmivuotisen Sata ja yksi salaisuutta -hankkeen, joka koronatilanteesta johtuen jatkuu vielä vuonna 2021 nimellä Sata ja neljä salaisuutta. Hanke avaa esitystaiteen toiminnan sellaisten nuorten pariin, jotka elävät kaukana kasvukeskuksista ja monipuolisista kulttuuripalveluista.
Lisäksi Eskus on kutsunut koolle Taide ja evoluutio -verkoston, jonka toiminnan keskiössä ovat evoluution, ei-inhimillisen ja lajienvälisyyteen liittyvät taiteelliset ja esitykselliset kysymykset. Verkosto kokoontui ensimmäisen kerran marraskuussa 2018 Eskuksella järjestetyssä Syyskoulussa.
Tila
Eskus avasi ensimmäiset toimitilansa Helsingin Suvilahteen syyskuussa 2011. Puhdistamo-rakennuksen toinen kerros on kohtauspaikka, työpaikka ja yhteisö esitystaiteen tekemiselle ja tuottamiselle. Se tarjoaa kotipesän freelancetaiteilijoille ja luo puitteet kehittyvälle taiteenalalle. Esitystaiteen Keskus vuokraa harjoitus- ja toimistotiloja esitystaiteen ja koko vapaan näyttämötaiteen kentän ammattilaisten käyttöön.
Lisätietoja
Annamari Karjalainen, toiminnanjohtaja
annamari.karjalainen (at) eskus.fi
puh. 045 874 0470