Performanssi- ja esitystaiteen tiedotuskeskus Presentaatio ry on perustettu kesäkuussa 2008 edistämään performanssi- ja esitystaiteen tiedotusta ja alan toimintaedellytyksiä Suomessa. Yhdistyksen päätavoitteena on kentän kulttuurirakenteiden ja viestinnän kehittäminen, alan identiteetin vahvistaminen sekä kriittisenä taiteilijafoorumina toimiminen. Se pyrkii luomaan synergiaa eri tapahtumajärjestäjien kesken ja hyödyntämään eri kohderyhmille tarkoitettuja viestintämuotoja.
Presentaatio on rekisteröity yhdistys, jonka jäseniksi voivat liittyä niin alalla toimivat taiteilijat, tutkijat kuin ryhmätkin. Tällä hetkellä jäseninä on yli sata alan ammattilaista.
Presentaatio julkaisee viidesti vuodessa ilmestyvää uutiskirjettä, ylläpitää verkkosivuillaan valtakunnallista tapahtumakalenteria ja välittää ammattilaisille tietoa kansainväliseltä kentältä.
Vuonna 2010 Presentaatio toteutti ensimmäisen alan toimijoiden tilannetta kartoittaneen perustutkimuksen. Tutkimuksen tuloksia käytettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön kokoaman Vares-työryhmän aineistona. Työryhmän tarkoituksena oli selvittää esittävien taiteiden kentän tilannetta. Presentaation puheenjohtaja Aapo Korkeaoja toimi performanssi- ja esitystaiteen edustajana työryhmässä.
Presentaatio on myös järjestänyt symposioita ja seminaareja ajankohtaisista kulttuuripoliittisista teemoista yhteistyössä muiden tahojen, kuten ANTI-festivaalin, TEHDAS ry:n, MUU ry:n ja Performanssi2011-festivaalin kanssa. Vuodesta 2010 lähtien yhdistys on jakanut Presentaatio-palkinnon vuoden merkittävimmästä performanssi- ja esitysteosta.
Presentaatio on ruohojuuritasolla syntynyt, yleishyödyllinen, itseorganisoituva ja lähinnä vapaaehtoisvoimin toimiva taiteilijaorganisaatio, joka on olemassa luodakseen tilaa ja mahdollisuuksia taiteelle ja taiteilijoille. Vuonna 2011 yhdistys palkkasi OKM:n tuella osa-aikaisen toiminnanjohtajan.